Pankkilainat ovat olleet jo todella pitkään arkipäivää yhteiskunnassa, mutta mitä ne oikeasti ovat, ja miten niitä käytetään? Kuka voi saada pankkilainan? Millaisia ehtoja niihin liittyy? Tutustutaan pankkilainoihin hieman tarkemmin.
Pankkilaina pähkinänkuoressa
Pohjiimmiltaan pankkilaina on kuin mikä tahansa muukin laina, mutta se on pankin myöntämä. Pankit tarjoavat lainoja niin yksityishenkilöille kuin yrityksillekin. Käytännössä kaikki Suomen suurimmat pankit tarjoavat lainoja asiakkailleen. Luonnollisesti lainojen suuruudet ja ehdot vaihtelevat eri pankkien välillä, mutta isoimpien pankkien ehdot ovat enemmän tai vähemmän samankaltaiset.
Miten lainan voi saada?
Luonnollisesti pankit tarkistavat asiakkaansa äärimmäisen tarkasti. Lähdettäessä liikkeelle perusasioista, voidaan yleissääntönä ajatella, että ilman luottotietoja ei voi saada lainaa. Pankit suhtautuvat maksuhäiriömerkintöihin melko nihkeästi, joten mikäli kuluttajalla on maksuhäiriömerkintä, on lainan saaminen usein todella hankalaa. Lainan hakijan tulee olla myös vähintään 18-vuotias Suomessa vakituisesti asuva henkilö.
Vakituiset tulot ja työpaikka katsotaan todella vahvaksi eduksi lainapäätöstä tehdessä, sillä pankit haluavat maksukykyisiä, tasapainoisia aikuisia asiakkaikseen. Pankit yrittävätä myös minimiida riskit rahojensa suhteen. Jokainen pankki tekee asiakkailleen luottoluokituksen, joka määrittelee sen, kuinka paljon lainaa asiakas voi saada lainaa ja millä ehdoilla tämä tapahtuu.
Parhaassa tapauksessa hyvä luottoluokitus tarkoittaa sitä, että asiakas saa lainan jopa ilman vakuuksia, mikäli pankki näkee tämän turvalliseksi. Tämä kuitenkin riippuu täysin asiakkaasta ja lainan tyypistä. Pankit kiinnittävät huomiota erityisesti lainan kokoon suhteutettuna henkilön varallisuuteen. Olisi pankin kannalta esimerkiksi todella absurdia myöntää erityisen suuria lainoja henkilölle, jonka vuositulot ovat alle kaksikymmentä tuhatta. Käytännössä säännölliset tulot ovatkin perusedellytys sille, että laina voidaan myöntää.
Asiakkaan tulee myös olla tietoinen maksukyvystään ja siitä, kuinka paljon lainaa hän voi realistisesti ottaa joutumatta vaikeuksiin. Pankit ovat kuitenkin laitoksia, joiden tarkoituksena on tehdä voittoa omalla toiminnallaan, kuten muidenkin markkinataloudessa toimivien yritysten. Kuuluisa sanonta siitä, ettei ilmaisia lounaita ole pitää tässäkin paikkansa. Kaikesta huolimatta suomalaiset hakevat yhä enemmän ja enemmän lainaa pankeista, sillä asuntosijoittaminen on tällä hetkellä varsin trendikästä pienten korkotuottojen vuoksi. Ihmiset ovat myös aiempaa halukkaampia ottamaan lainaa sijoituksiinsa, mikä on selkeä muutos rohkeampaan sijoituskulttuuriin.
Miten nopeasti pankkilainan saa?
Kun lainapäätös on pankissa tehty, voi asiakas saada rahat tililleen jopa samana päivänä, mutta yleisesti ottaen, hieman pankista riippuen tämä voi kestää 1-3 päivää esimerkiksi, jos lainapäätös on tehty viikonloppuna. Suuri lainasumma voi myös hidastaa lainan maksua. Siinä missä nettilainoissa raha siirtyy todella nopeasti, ovat perinteiset pankit vielä hieman nopeudesta jäljellä nopeudessa. Kuluttajalle harvemmin hitaudesta on kuitenkaan suuremmin haittaa.
Itse maksupäätöksen tekemiseen voi kuitenkin mennä enemmän aikaa, sillä pankki saattaa pyytää tiliotteita tai muita liitteitä päätöstä tehdessään varsinkin, mikäli kyse on hieman isommasta lainasta. Mikäli lainaa hakee yhdessä toisen ihmisen kanssa, on myönteinen maksupäätös huomattavasti todennäköisempi, sillä tällöin yhteinen luottoluokitus nousee ja pankit heltyvät usein myöntymään huomattavasti isompiin summiin. Lainaa voi hakea esimerkiksi ystävän tai puolison kanssa.
Pankkilainan kokonaiskustannukset
On tärkeää ymmärtää, että pankkilainan kokonaiskulut eivät ole vain sen pääoma ja korko, vaan lainalla on myös esimerkiksi käsittelykuluja sekä palvelumaksuja, jotka nostavat lopullista takaisin maksettavaa summaa. Tällöin puhutaan todellisesta vuosikorosta, jonka merkitys on ymmärrettävä lainaa hakiessa. Mikäli lainan hakija ei ymmärrätä tätä konseptia, ei hän todennäköisesti tule valinneeksi parasta mahdollista lainaa.
Todellinen vuosikorko ilmoitetaan aina prosentuaalisesti asiakkaalle ja se auttaakin asiakasta hahmottamaan, paljonko todellisuudessa lainan kokonaisarvo on. Pankki ilmoittaa aina lainatarjouksessaan myös todellisen vuosikoron, jotta asiakkaan olisi helpompi vertailla lainoja. On kuitenkin laissa määritelty, että lainan korko ei saa ylittää 20 prosenttia, jotta asiakkaita ei huijattaisi kohtuuttomiin lainaehtoihin. Alhainen korko ei aina kerro kaikkea, mikäli pienessä lainassa on euromääräisesti korkeat käsittelykulut tai muuta vastaavaa.
Elämää on myös pankkilainojen ulkopuolella
Vaikka tämä artikkeli käsittelee erityisesti pankkilainoja, on myös todella tärkeä ymmärtää, että pankit eivät ole ainoita lainoja myöntäviä tahoja. Netissä toimii liuta erilaisia rahoituslaitoksia, jotka eroavat pankeista siten, että ne eivät ota vastaan talletuksia asiakkailta siinä missä pankit. Asiakas ei voi siis avata tiliä niihin pankkien tapaan, mutta lainan haku on mahdollista.